L&T tukee LogXellencen logistiikkaketjujen toimintaa

L&T kirjoittaa Lassikko-blogissaan LogXellencen kanssa tekemästään yhteistyöstä:

Logistiikkayritys LogXellence tarvitsee jättimäisiin halleihinsa toimintavarmat palvelut ja tarkan hygienian. Kumppanivalinnassa painoivat L&T:n kokonaisvaltainen osaaminen sekä ymmärrys asiakkaan liiketoiminnasta.

Halleissa riittää tilaa. Yli 60 000 neliötä lattiapinta-alaa tarkoittaa lähes kymmentä jalkapallokenttää. Pisin käytävä on melkein 700-metrinen ja lattiasta kattoon kurottavat hyllyrivistöt jatkuvat silmänkantamattomiin.

LogXellence on Keravalla toimiva logistiikkayritys, jonka asiakkaita ovat muun muassa kaupan keskusliikkeet ja elintarviketeollisuuden toimijat. L&T voitti vuosi sitten kilpailutuksen LogXellencen jätehuollostasiivouksestakiinteistötekniikasta ja kiinteistöhuollosta.

LogXellence painottaa kumppanivalinnoissaan vastuullisuutta, laadukkuutta ja kokonaisvaltaista osaamista

LogXellencen liiketoiminnan kannalta on kätevää, kun palvelut tulevat samasta paikasta. Kiinteistöpalvelujen kumppanivalinnassa painoi LogXellencen osakas ja talousjohtaja Juha Viskarin mukaan ennen kaikkea L&T:n kokonaisvaltainen osaaminen, LogXellencen liiketoiminnan ymmärrys ja tarpeisiin vastaaminen.

”Myös hyvät referenssit ja ideointikyky olivat tärkeitä”, Viskari sanoo.

LogXellence kuuluu Oiva-elintarvikevalvonnan piiriin. Koska toiminnassa saattaa syntyä myös EU:n sivutuoteasetuksen mukaista eläinperäistä jätettä, on esimerkiksi toimiva kierrätys merkittävässä roolissa.

”Tiloissamme käsitellään esimerkiksi eläimistä saatavia raakoja, kypsennettyjä tai muuten käsiteltyjä elintarvikkeita, jotka poistetaan päiväysten vanhentumisen tai pakkauksen rikkoontumisen johdosta”, Viskari kertoo.

Elintarvikkeita käsiteltäessä hygienian pitää olla ensiluokkaista ja siivouksen laatu pysyä korkealla. Myös lämpötilojen hallinta korostuu, jolloin L&T:n kiinteistötekniikan osaaminen lämmitys- ja ilmanvaihtokoneiden säätämisessä ja huollossa on ratkaisevassa osassa.

”Ilmanvaihdon ja lämpötilojen hallinnan lisäksi hoidamme erilaiset vuosihuollot, joten meillä on täällä hyvin kattava palvelukokonaisuus”, kertoo asiakkuusjohtaja Arto Salmenautio L&T:n Kiinteistöpalveluista.

Myös L&T:n vahva osaaminen energianhallinnasta vakuutti LogXellencen, sillä energiatehokkuuden jatkuva parantaminen kuuluu LogXellencen tavoitteisiin ja on osa yrityksen ympäristövastuusta huolehtimista.

”Tähän mennessä olemme esimerkiksi optimoineet sähkönkulutusta valaistuksen modernisoimisen, tilojen käytön mukaisen lämpötilanhallinnan sekä tehokkaiden kaukolämpö- ja käyttövesiratkaisujen avulla, mutta paljon on varmasti vielä tehtävissä”, Viskari toteaa.

Saumaton yhteistyö perustuu toimiviin henkilökemioihin

Kun kumppaneita valitaan ja yhteistyötä tehdään, henkilökemioilla on Viskarin mukaan iso merkitys.

”Ammattitaitoiset ja oikealla asenteella varustetut henkilöt ovat isossa roolissa asioiden sujumisen kannalta. Toiminnan laadukkuus, luotettavuus ja kyky tuottaa lisäarvoa varmistavat jatkuvuuden pitkällä tähtäimellä. Siksi myös L&T valikoitui kumppaniksi”, sanoo Viskari.

Sopimuksen solmimisen jälkeen työt alkoivat heti seuraavana aamuna. Juha Viskari on ollut tyytyväinen L&T:läisten tekemiseen ja asenteeseen.

”Alussa oli hienoa nähdä kohteen nopea haltuunotto, ja varsinkin siivouksen vetäjä otti hyvin kopin tekemisestä. Vaikka tekemistä oli paljon, L&T hoiti kaiken kunnialla maaliin. Arvostamme sitä.”

LogXellencella on L&T:n kanssa palaverikäytännöt, joilla koordinoidaan yhteistyötä. Päivittäistä tekemistä seurataan Viskarin ja Salmenaution tiiviillä yhteydenpidolla.

Laaja-alaisia toimenkuvia ja oikea-aikaista resursointia

Koska kiinteistö on valtava ja tekemistä riittää, pitää tekijöiden olla hyvin oma-aloitteisia. Aina ei voi odotella ohjeita muualta. L&T:llä onkin paljon monipuolisia ammattilaisia, ja se pystyy siksi vastaamaan hyvin LogXellencen tarpeisiin vaativassa toimintaympäristössä.

Niko Sormunen on yksi L&T:n luottotekijöistä, jolta luonnistuvat monipuoliset kiinteistötekniikan ja -huollon työtehtävät.

”Tämä on kokonaisvaltaista ja itsenäistä työtä. Pidän huolta, että ilmastointi toimii, tarkkailen kylmätilojen lämpötiloja sekä varmistan paloilmoittimien ja sprinklereiden toiminnan. Vastaan myös kiinteistön avainhallinnasta sekä pihojen kunnossapidosta”, Sormunen kertoo.

L&T:llä on Sormusen lisäksi päivittäin paikalla puolenkymmentä ihmistä.

”Lisää väkeä saadaan nopeasti tarpeiden mukaan. Varsinkin talvisin, kun isot piha-alueet vaativat hiekoitusta ja lumitöitä, nopean reagoinnin tärkeys korostuu”, Arto Salmenautio kertoo.

Liiketoiminnan kasvu vaatii myös kumppaneilta toiminnan jatkuvaa kehittämistä

”Kun liiketoiminta kasvaa, tulemme muokkaamaan myös huollon ja siivouksen prosesseja. Onneksi kumppaninamme on L&T:n kaltainen yritys, jolla riittää osaamista”, Juha Viskari sanoo.

Kehitystä viedään L&T:llä kovaa vauhtia eteenpäin, jotta asiakkaiden tarpeisiin pystyttäisiin vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Esimerkiksi jätehuollossa seuranta ja raportointi hoituvat verkkopohjaisen Ympäristönetin avulla.

”Varsinkin kun puhutaan näin isoista jätemääristä, on ympäristöasioiden oltava kunnossa. On merkitystä, millaisen kumppanin kierrätykseen valitsee, ja L&T:llä on vahvaa osaamista vastuullisuusasioissa”, Viskari toteaa.

L&T:llä kehitetään myös muita digitaalisia palveluja:

”Esimerkiksi Smartti-energianhallintapalvelun avulla on mahdollisuus tehostaa kiinteistön energiankäyttöä merkittävästi ja samalla säästää energiankulutuksessa sekä siitä tulevissa kustannuksissa”, Arto Salmenautio kertoo nykyisistä kehitystoimenpiteistä.

 

Kuvat: Meeri Utti

Avainsanat: #energiatehokkuus #kierrätys #logistiikka